jenna pirttijarvi
Rovaniemen Kiekon naisten jääkiekkojoukkueessa ensimmäistä täyttä kauttaan pelaava ranualainen Jenna Pirttijärvi elää joukkueensa kanssa jännittäviä hetkiä. Lähimmän parin-kolmen viikon aikana ratkeaa, nouseeko RoKi mestiksestä naiskiekon korkeimmalle sarjatasolle liigaan.
– Nyt se liigapaikka on otettava, ei tästä muuten mitään tule, puuskahtaa päämäärätietoinen Pirttijärvi.

Yläkuvassa hän liikkuu jäällä rauhallisemmin vetäessään Ranuan jäähallilla yläkoululaisten jääkiekkokerhoa.
Jenna kuvaa, että jo karsinta liigaan on niin iso urakka että niissä ei ole seuralla haluja ruveta soutamaan vuodesta toiseen.
Esimerkkiä Pirttijärvi näyttikin viime lauantaina kun RoKi pelasi kotonaan Lappi Areenalla Turun Palloseuraa vastaan. Jenna latoi ottelussa kaikki RoKin kolme maalia, joilla joukkue myös kuittasi voiton TPS:stä.
Samat joukkueet kohtaavat toistamiseen jo ylihuomenna, silloin Turussa. Neljän joukkueen karsinnasta kaksi nousee liigaan, ja tällä hetkellä karsinta on kolmen kauppaa kun Rauman Lukko, RoKi ja TPS nousupaikoista taistelevat. Neljäs joukkue, Alavuden Peli-Veikot, on jo alkukarsintakierroksen jälkeen niin paljon takamatkalla ettei sillä ole liigaan asiaa. Lue lisää tuoreimmasta Kuriirista.