top of page

Retkeilyreitti kunnostetaan

  • Oct 18, 2022
  • 1 min read

Updated: Nov 2, 2022

Ranuanjärven retkeilyreitin kunnostaminen on alkanut.



ree

Töitä tehdään enää lyhyellä osaa reittiä. Suurin osa 7,2 kilometrin pituisesta reitistä on kunnostettu aiemmin.


Nyt reittiä kunnostetaan vajaat kaksi kilometriä. Reitin pohjalle laitetaan suodatinkangas, jonka päälle ajetaan mursketta ja pinnalle tulee kivituhkaa.


– Kun pinta kovettuu, sillä voi ajaa myös ohutrenkaisilla pyörillä, eikä välttämättä tarvitse maastopyörää eikä fatbikea, puistotyönjohtaja Mika Niemelä Ranuan kunnasta sanoo.

Maata kuljetetaan mönkijöillä ja peräkärryillä tien laidasta maastoon. Reitin vaikeakulkuisimmille osille tulee metallista ritiläsiltaa. Lisäksi silloista uusitaan kansilankkuja.

Niemelä sanoo, että reitistä tulee ympärivuotinen. Talvella se on ylläpidettävä talvipyöräilyreitti.

Reitin varrelle tulee kolme tulipaikkaa, jonne kunta järjestää polttopuita ympäri vuoden.

Työ valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Reitin kunnostus maksaa arviolta noin 60 000 euroa. Urakoitsijana on M. Koukkula Ky. (kunnan tiedote)


Recent Posts

See All
Parjatut yhteydet selvitykseen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom suorittaa matkaviestinverkon toimivuuden mittauksia Posiolla lokakuun aikana. Posiolta on tullut...

 
 
Naisjääkiekon riemua Posiolla

Posiolla pelattiin Skellefteå AIK:n ja Oulun Kärppien välillä harjoitusottelu. Yleisöä paikalle saapui kiitettävästi, kolmisensataa...

 
 

Tilaa Kuriiri

Lehtitilaus Required

Kiitos tilauksestasi!
Tilaus on voimassa seuraavasta mahdollisesta numerosta, mikäli et ilmoittanut muuta tilauksen alkamisaikaa.

Mikäli haluat tehdä lahjatilauksen, olethan yhteydessä: tilaukset@kuriirilehti.fi

Jätä juttuvinkki

Haluatko kirjoittaa yleisönosastolle? Hieno juttu. Laitathan mukaan yhteystietosi. Julkaisemme kirjoituksia nimimerkillä vain, jos kirjoittajan yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa.

  • White Facebook Icon
  • Instagram
bottom of page