Sunnuntaina Ranualla järjestettiin kevätauringon paisteessa Heinisuon hölkkä, jota voi kutsua perinteiseksi, sillä kierros tehtiin jo 97. kerran. Ranualla seurataan aikaa, sillä nimestä huolimatta kyseessä ei ole enää pelkästään hölkkä.
Tällä kertaa mukana oli 38 liikkujaa juosten, kävellen, pyöräillen ja rullilla. Osa pyöräilijöistä oli matkassa sähköpyörillä, mikä sekin on tässä kuntotapahtumassa täysin sallittua.
Tapahtuman todellinen veteraani oli Juha Kuukasjärvi. Hänellä on jäänyt kiertämättä kevään ja syksyn Heinisuon hölkät vain pari kertaa.
– Olen aina kiertänyt kierroksen jalkaisin. Nyt mennään kävellen, mutta ennätys tällä 21 kilometrin lenkillä on hieman yli tunti ja 16 minuuttia, muistelee Juha Kuukasjärvi, joka nuoruudessa myös juoksi kilpaa.
– Tavoitteena on saada sadas kerta täyteen. Enää ei ole aikatavoitetta. Nyt menee 3,5–4 tuntia, arvioi Kuukasjärvi ollen kuitenkin nopeampi – aika oli kolme tuntia ja 11 minuuttia.
Kuukasjärvi osallistui tapahtumaan ensimmäisen kerran 14-vuotiaana. Hänen mukaansa hölkkä oli suurimmillaan iso tapahtuma, johon osallistui yli kuusikymmentä juoksijaa.
Heinisuon keväthölkkä 7.5.2023 tulokset:
Kävely 10 km: 1. Reetta Mustonen 1:36:21 2. Urho Koivukangas 1:39:41
Juoksu 10 km: 1. Mirva Salmela 0:54:26 2. Annikki Markkanen 0:59:26
Kävely 21 km: 1. Juha Kuukasjärvi 3:11:34
Juoksu 21 km: 1. Markus Ojala 1:30:27 2. Pekka Sutinen 1:43:08 3. Juha Toljamo 1:57:58
Pyöräily / rullilla 21 km: 1. Leo Salmela 0:48:18 2. Kalevi Impiö 0:48:35 3. Merja Taivalkoski 0:58:09 4. Eija Kokko-Petäjäjärvi 0:59:27 5. Antero Petäjäjärvi 0:59:28 6. Heimo Tuomivaara 0:59:58 7. Arja Simonaho 1:01:22 8. Ossi Salmela (rullilla) 1:01:56 9. Erkki Impiö 1:06:33 10. Kirsi Kelahaara (rullilla) 1:07:55 11. Eija Sarajärvi 1:07:55 12. Jukka Sääskilahti (rullilla) 1:11:14 13. Samu Koivukangas 1:11:28 14. Iiro Nurmela 1:11:34 15. Pekka Nurmela 1:14:59 16. Aleksi Nurmela 1:14:59 17. Aira Heikkinen 1:17:07 18. Annemari Lamsijärvi 1:17:07 19. Osmo Kuukasjärvi 1:25:15 20. Pietari Sutinen 1:43:08
Pyöräily / rullilla 42 km: 1.Hannu Nurmela 1:36:21 2. Essi Taivalkoski 1:37:41 3. Janiika Vuollet 1:37:41 4. Monica Koukkula 1:37:44 5. Alpo Merkkiniemi 1:38:22 6. Tauno Impiö 1:54:14 7.Raimo Telkkälä 1:54:14 8. Tapio Väärälä 2:00:09 9. Toivo Sääskilahti 2:07:52 10. Kalevi Majova 2:42:27
Comments