Kevään mukana kelirikko ja suuret kalasaaliit
- Kuriiri Lehti
- 6 days ago
- 1 min read
Kevät toi mukanaan kelirikon. Mikko Suni Lapin ely-keskuksesta kertoo, kuinka tämän hetkinen tilanne on vielä pieni ongelma verrattuna tulevaan. Niin Posiolla kuin Ranualla voidaan seuraavaksi odottaa runkokelirikkoa, eli sitä, että hiekkatiet pehmenevät kunnolla. Kevään edetessä puukaupankäynti kovenee ja astutaan puun oston vilkkaimmille kuukausille. Kohta niin Posiolta kuin Ranualta löytyy Pölkyn toimistot.
Posiolla myös Pride- liputus on nostanut keskustelua. Vaikka Posiolla ei aiota pridea liputtaa, järjestetään kuitenkin Posion ensimmäinen pride-tapahtuma kesäkuussa. Päivi Ranta toivoo talkootiimin jäsenenä, että tapahtumasta tulisi lämminhenkinen ja lisää, että Pride ei ole ketään vastaan vaan päinvastoin kutsuu kaikki mukaan rakentamaan yhteisöä, jossa on tilaa jokaiselle.
Vappuna taas Posiolla pilkittiin ihan olan takaa Akanlahdessa. Yhteensä pilkkijöitä oli 61 ja näiden pilkkijöiden voimin kalaa tulikin yhteensä 412 kiloa. Voittajaksi selviytyi Jussi Voutilainen huikealla 20,320 kilogramman saaliilla.
Tällä viikolla vietetään Lapsettomien Simpukkaviikkoa ja Koivukankaan perhe kertoo oman kokemuksensa lapsettomuuden kanssa kamppailusta.
Kuuluuko sinun kylältä kummia tai kirvoittiko jokin mielipiteitä? Juttuvinkin tai yleisönosastomietteen voi jättää nettisivujen kautta tai pirauttaa 010 665 6434.