Kevät sai ilkivallan tekijät liikkeelle
- Kuriiri Lehti
- Apr 30
- 1 min read
Keväinen sää ja miltei kokonaan kadonneet lumihanget ovat houkutelleet ulkoilemaan. Ranualla retkeilymielen ohella luontoon oli suunnattu myös pahat mielessä ja hajotettu tulipaikka Multilahdessa. Rakennetaanko uutta, se selviää viikon Kuriirista. Kuten sekin, mitä kuuluu Kultisalmeen, jossa suunniteltiin sillan kunnostustöitä. Liikennöinti keskeytetään todennäköisesti kokonaan ainakin 12.5-8.6. väliseksi ajaksi.
Talviunilta ovat heränneet myös Posion ja Ranuan Reserviläis yhdistykset, jotka havahdutti tieto siitä, että paikallisyhdistykset olivat lakkautusuhan alla. Mikä maanpuolustustoiminnassa koukuttaa, miksi se on posiolaislähtöisen Juha Sarajärven mukaan hyvien ihmisten kerho ja onko maailmantilanne kasvattanut jäsenmääriä myös Kuriirin perukoilla?
Posiolla Kuriiri lähti Lohirannalle kuuntelemaan, kun saha soi ja Mikko ja Hermanni Pätsin käsissä nousee uusi kahvilarakennus Korouoman Eräkahvilalle. Hieman epätavallisemman taiteilijankin luona vierailtiin ja selvitettiin, miksi Loviisa Etto päätyi maalaamaan erikoismaalauksia autoihin.
Kuuluuko sinun kylältä kummia tai kirvoittiko jokin mielipiteitä? Juttuvinkin tai yleisönosastomietteen voi jättää nettisivujen kautta tai pirauttaa 010 665 6434.