top of page

Uusia tulokkaita

Ranualla kiinalaislapset pulkkailivat uuteen maailmaan. Ensimmäiset leirikoululaiset nimittäin saapuivat Kiinasta Ranualle. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, elokuussa Ranualle olisi suuntaamassa isompikin joukko, kymmeniä lapsia.

Koulumaailman kuulumiset eivät jääneet Honkivaaran pulkkamäkeen. Kuriiri selvitti Pappilantien varteen ilmestyneiden konttien kohtaloa. Kävi ilmi, että konteissa on Ranuan vanha alakoulu, joka matkustaa pian Ilmajoelle. Yläkoulun kontit ovat jo matkanneet käyttöön Utajärvelle.


Lukiolla puolestaan matkattiin päivänavauksessa Ranskan Guayanaan, josta ranualaisia abiturientteja oli juuri kotiutunut. Alisa Laivamaa, Jere Ranua ja Reetta Sarajärvi kertoivat Kuriirille, mitä reissusta jäi päällimmäisenä mieleen.



Posiolla suunnattiin vierailulle Jokelan tilalle. Kysyimme maitotilan pitäjiltä Teemu Mourujärveltä ja Heini Holmbergiltä, miten maataloudella oikein menee. Koillismaalla käynnistyneessä hankkeessa nimittäin pyritään löytämään ratkaisuja niihin ongelmiin, joihin tilalliset itse voivat vaikuttaa.


Kitkajärven rannalla kuukauden majaileva perhe on päässyt kokeilemaan, millaista etätyöskentely Posiolla oikein onkaan. Emilia Karumaan ja Michael Stefanicin perhettä oli vastassa hiljaisuus ja mökin rappusilta alkava luonto. Jos etätyöntekijöitä halutaan houkutella pitäjään, parannettavaakin kuitenkin on.





Onnettomuuksiltakaan ei vältytty ja toimituksessa ehdittiin ratkoa myös pimentyneiden tv-kanavien ja ihmetystä herättäneen tuulivoimakyselyn mysteereitä.


Lue lisää viikon Kuriirista!


p.s. Lehdet saapuvat valitettavasti tänään Kuriirin jakajille myöhässä. Posiolla lehdet saadaan kauppojen telineisiin kymmenen jälkeen ja sivukylien jakelulaatikoihin päivän aikana. Ranualla jakelu päästään aloittamaan puolenpäivän jälkeen.

Recent Posts

See All
Parjatut yhteydet selvitykseen

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom suorittaa matkaviestinverkon toimivuuden mittauksia Posiolla lokakuun aikana. Posiolta on tullut...

 
 
Naisjääkiekon riemua Posiolla

Posiolla pelattiin Skellefteå AIK:n ja Oulun Kärppien välillä harjoitusottelu. Yleisöä paikalle saapui kiitettävästi, kolmisensataa...

 
 

Tilaa Kuriiri

Lehtitilaus Required

Kiitos tilauksestasi!
Tilaus on voimassa seuraavasta mahdollisesta numerosta, mikäli et ilmoittanut muuta tilauksen alkamisaikaa.

Mikäli haluat tehdä lahjatilauksen, olethan yhteydessä: tilaukset@kuriirilehti.fi

Jätä juttuvinkki

Haluatko kirjoittaa yleisönosastolle? Hieno juttu. Laitathan mukaan yhteystietosi. Julkaisemme kirjoituksia nimimerkillä vain, jos kirjoittajan yhteystiedot ovat toimituksen tiedossa.

  • White Facebook Icon
  • Instagram
bottom of page