top of page

Hautausmaajuhla: Juhlapuhe 9.7.2023

Opettaja Hannu Siitonen piti sunnuntaina 9. heinäkuuta perinteisten hautausmaajuhlien juhlapuheen, joka on julkaistu Kuriirissa kahdessa osassa: historiaosa ja nyt julkaistu opettajaosa.


Historiaosio: Simojärvi huokuu historiaa


Arvoisat Simojärven alueen asukkaat, hyvät juhlavieraat!


Olemme nyt Kultikankaalla, Simojärven keskiosassa. Vieressämme on upea järvi ja voisi sanoa, että yksi Ranuan parhaimmista hiekkarannoista. Eihän ole ihme, että ihmiset ovat valinneet tämän alueen asuinpaikakseen jo tuhansien vuosien ajan. Tällä alueella on laaja kivikautinen asuinpaikka. Tutkimusten mukaan Kultikankaalla on asuttu kivikaudesta lähtien kaikkina historian aikoina tähän päivään saakka.


Kultivaara on nähnyt monenlaiset myrskyt, kilpailun kalareviirien omistuksesta, ensimmäisten asukkaiden muuttomatkat ja satunnaisten kulkijoiden ruuanlaitot vaaran laella.

Simojärven alue on tarjonnut menneisyyden ihmisille rikkaat metsästysmaat ja runsaat kalavedet. Ihmisten varhaisista elinkeinoista täällä kertovat monet porojen, peurojen ja hirvien pyyntikuopat järven rannoilla ja saarissa. Lähimmät pyyntikuopat ovat olleet kartan mukaan tässä Kultikankaalla, Kultukassa ja Korkiasaaressa. Seuraavat Porosaaressa, jossa on myös kivikautinen asuinpaikka.


Koko Simojärven alueelta, Pohjasperältä ja Putkivaarasta Simontaipaleeseen asti, rannoilta ja saarista on löytynyt noin 50 varhaiseen asutukseen liittyvää löytöä.


Putkivaaran maalta on löytynyt soikea tuluskivi. Löytö on ensimmäinen Ranualta valtion kokoelmiin päätynyt muinaislöytö. Rautakautisen esineen lahjoitti vuonna 1879 talokas Iisakki Hoikka. Porosaaresta on löytynyt kvartsikaavin, kivikautinen irtolöytö. Lapin maakuntamuseon arkeologi Hannu Kotivuori poimi sen rannalta inventoinnissa kesällä 1990.


Tuossa vieressämme kilometrin päässä sijaitsee Kultivaara. Kemiläiset kalastajat katselivat jo 1550-luvulla Kultivaaran laelta, näkyykö muita siian ja lohen pyytäjiä Simojärvellä. Vaaralta, joka on lähes 50 metriä järven pinnasta, on hyvät näköyhteydet pohjoiseen Pajuselälle ja etelään Porosaaren yli Soppananselälle ja Isoselälle.


Tässä kohdallamme on sijainnut myös Lapin ja Lannan välinen raja 1600-luvulla. Se tarkoittaa saamelaisten ja talonpoikien aluerajaa. Kultisalmi, jossa raja kulkee, on ollut myös saamelaisille hyvin tärkeä kalastuspaikka. He olivat tällä alueella 1700-luvulle saakka.


Karipaljakalla on säilynyt yksi tämän rajan rajamerkki, toista metriä korkea kivilatomus, jonka ylin kivi osoittaa rajan suunnan. Suosittelen teitä käymään katsomassa sitä ja samalla Karipaljakan hienoja, pitkiä porraskallioita. Tästä sinne on suoraan noin 10 kilometriä.


Vakinaisen asutuksen leviäminen tänne alkoi 1700-luvun lopulla, jolloin maanviljely edistyi ja tervanpoltto antoi helpomman tulon ja elannon kuin epävarma ja työläs erätalous. Poronhoitokin antoi osan elannosta.


Näihin aikoihin Simojärven erämaa sai ensimmäiset kiinteät asukkaansa. Ranuan Historia-kirjan mukaan Impiöjärven ensimmäinen asukas oli Tuomas Kämäräinen. Jostakin syystä tämä, Tuomas Impiönäkin tunnettu uudisasukas, lähti varsin pian talostaan.

Hänen työtään jatkoi Saarijärveltä eli Saarelasta tullut Pekka Hyttinen, joka rakensi ja kehitti Impiön alkavaa kylää. Saman suvun pojalla Matti Saarijärvellä oli Ranuan kolmanneksi suurin tila. Hän sai Oulun viikkosanomien mukaan vuonna 1860 hopeisen kunniamerkin ‘toimesta ja työnteosta’.


Antti Luukkonen perusti puolestaan 1760-luvun alussa tilansa Kortesalmelle. 10 vuotta myöhemmin sai alkunsa Sääskilahden talo, tästä 3,5 kilometrin päässä. Olli Tuomaanpoika Hiltunen rakensi Porosaaren kohdalle talonsa.


Mainittakoon, että Ranuan kirkon paikkaa valittaessa 1800-luvun lopulla, yksi vaihtoehto oli Kortesalmi eli Kortteen kylä hyvien vesikulkuyhteyksien vuoksi.

1860-luvun lopulla nopeassa kasvussa ollut puunjalostusteollisuus vaati runsaasti raaka-ainetta, jota Simojärven ympäristöstäkin hankittiin. Suuret savotat tarvitsivat paljon työvoimaa, joista osa jäikin pysyvästi asumaan alueelle.


Tämä hautausmaan perustamisesta. Tapaninpäivänä 1875 oli Pudasjärven pappilassa kirkonkokous, jossa käsiteltiin Simojärven “kylänmiesten” aloitetta.

Pöytäkirjan maininta on lyhyt ja ytimekäs: “Simojärven kylänmiehet ilmoittivat tahtovansa hankkia itsellensä erityisen hautauspaikan jollakin sopivalla paikalla Simojärven rannalla. Tätä heidän aikomustansa vastaan ei ollut kellään mitään muistuttamista.”

Vuonna 1876 vahvistettiin Ranuan ja Simojärven kinkeripiirien rajat, ja vuonna 1878 perustettiin tämä Simojärven hautausmaa. Puuhamiehinä olivat Sääskilahden isäntä Juho Heikki Sääskilahti ja Saarelan isäntä Heikki Saarijärvi.


Kesäkinkereillä samana vuonna toimitettiin 12. heinäkuuta samalla kertaa yhden vanhuksen ja kolmen lapsen hautaan siunaaminen. Hautausmaa on siis 145-vuotias.


Tämä kellotapuli rakennettiin vuonna 1962. Seuraavana kesänä oli tarkoitus rakentaa kappeli. Kappelia ei kuitenkaan rakennettu, vaan kellotapuliin tehtiin katos sadeilmoilla tapahtuvia hautaan siunaamisia varten.


Tänne hautausmaalle kuljettiin lähes 100 vuotta vesireittiä pitkin. Maantie ja silta valmistuivat vuonna 1973, eli nyt on sillan 50-vuotisjuhlavuosi.


Näemme tässä vierellämme hautakummuilla kauniita kukkia. Täällä hautausmaalla lepää paljon niitä ihmisiä, jotka kehittivät omalla sitkeällä työllään tätä aluetta. He muistuttavat meille menneiden sukupolvien ahkerasta työstä Simojärven ja lähikylien hyväksi. He loivat hyvän pohjan tämän päivän ihmisille ja hyvinvoinnille.


Jotkut teistä vanhemmista vieraista muistatte tukinuiton ajan. Saatoitpa vanhempi henkilö olla töissäkin savotassa tai uitossa.


Suuria tukkilauttoja veti pitkin järveä Simojokea kohti kolme hinaajaa. Ponttoonien päälle rakennettu Simo 1. Sen päällä oli puurakenteinen mökki. Rautaveneet Simo 3 ja Simo 6.


1980-luvulla elettiin Ranualla ja Simojärvellä Rohkean Ranuan aikaa. Simojärvellä se näkyi mm. sukellusveneenä, Simojärven Kala- ja Eräkeskusksena ja ilmatyynyaluksena, uusien mökkien rakentamisena ja Simo Finlandia-laivana.

Hannu Siitonen, opettaja



Opettajaosio: Opettajana Simojärven koululla


Olin opettajana ja koulunjohtajana täällä Simojärven koululla 10 vuotta, alkaen tasan 40 vuotta sitten. Koulu sijaitsee tästä kahden kilometrin päässä järven länsirannalla. 1950 valmistui koulurakennus kauniin Simojärven rannalle paikkaan, jossa vesitie oli ainoana kulkureittinä, ei ollut vielä maantietä. Simojärven koulu oli kahdeksas heti sodan ja evakkovuoden jälkeen perustetuista Ranuan kouluista.

Simojärven rannalla on ollut kolme koulua: Putkivaaran, Kortteen ja Simojärven koulut. Lisäksi Olangon koulu toimi vuodesta 1956 yhdeksän vuotta vuokratiloissa Kortteen ja Simojärven koulujen välissä. Lähellä järveä olivat vielä Impiön, Saariharjun ja Piittisjärven koulut. Valitettavasti koulutyö kaikissa näissä kouluissa on loppunut.


Ympäristökasvatusteemat olivat paikallisia aihekokonaisuuksia, joista oppilaat itse tutkimalla, tekemällä ja testaamalla saavat aisteihin pohjautuvia elämyksiä. Useat tutkimukset osoittavat, että erityisesti pojat hyötyvät kotien, koulun ja lähiyhteisöjen kumppanuudesta. Tekemällä oppiminen antaa onnistumisen kokemuksia, mikä lisää motivaatiota.


Retki Kultivaaralla – viidesluokkalainen tyttö kertoo syyskuun 1991 retkestä Kultivaaralla:


”Olemme täällä Kultivaaralla katselemassa nähtävyyksiä. Tuolla toisella puolella järveä näkyy sukellusvenesatama ja tuolla näkyy Kantoniemen tuvat.

Kävimme pari viikkoa sitten Kantoniemen tuvilla tutustumassa matkailuelinkeinoon. Siellä oli aika paljon mökkejä ja ne oli hienoja. Vanha päärakennus oli iso ja mahtava ja siellä oli paljon huoneita. Niemessä oli riihi ja sen uuni. Silvolla oli myös lohiallas ja savustuspönttö.

Täällä on ihanan tuulista, kaunista ja aurinkoista. Täällä on mehukkaita ja hyviä mustikoita. Tuossa alhaalla on jyrkkä putous ja vesi on oikein, oikein kirkasta. Voisin olla täällä kauan.”


Kerran löysimme vaaran päältä vanhasta pystyssä olevasta hongasta hieman nuhjuisen kaiverruksen, jonka tulkitsimme: HW 1876. Lieneekö kaiverrus Pudasjärven kirkkoherran kanssa kesäkinkerikierroksella olleen lukkari Huhtelin Juho Wilhon, kaksoisveellä. Viime kesänä käydessäni Kultivaaran päällä honka oli jo kaatunut.


Toisella kerralla olimme oppilaiden kanssa tässä lähellä rannalla tutkimuskentällä, josta löytyi keraamisia ruukunpalasia. Arkeologi ryhmineen oli tehnyt metrin levyisiä ja parikymmentä metriä pitkiä koealoja. Niissä kuntta oli kääritty rullalle, niin että maaperä paljastui esiin ja sieltä saattoi etsiä asumisen jäänteitä tuhansien vuosien takaa.


Simojärven kiertomatka – ajatus matkasta tuli, kun oppilaiden kanssa valmistimme Metsähallituksen kartoista suuren kartan Simojärvestä. Tähän karttaan yhdistimme saarien, niemien, lahtien ja nimien historiaan liittyviä selostuslappuja. Useille kohteille löytyi nimen perusta jo 1600-luvulta. Lapsille on tärkeätä, että he tuntevat kotiseutunsa ja sen historiaa. Siten he osaavat arvostaa paremmin omaa asuinseutuaan.


Puheeni lopuksi tuon vielä esille, mitä pieni koulu mahdollistaa opiskelussa ja miksi. Kyläkoulun ominaisuuksiin kuuluvat joustavuus, vastuu ja mahdollisuudet tehdä mielenkiintoisia asioita opetussuunnitelman puitteissa. Silloin pyritään sellaiseen toimintaympäristöön ja -kulttuuriin, jossa oppilas on aktiivinen toimija.


Kauniina elokuun päivänä 34 vuotta teimme sitten yläluokan kanssa Simojärven tutustumismatkan Kauko Mäntyjärven kipparoimalla veneellä. Matkaa kertyi lähes sata kilometriä. Näin oppilaat kertovat retken kohteista.


Koululta ajoimme ensin Venäläissaaren ja Porosaaren ohi etelää kohti. Kaikuluotain näytti vettä olevan parhaimmillaan 27 metriä. Pian olimme Impiön satamassa. Se on ollut tärkeä paikka. Sieltä on haettu posti ja meidän koulun rakennustarvikkeet.


Ennen ruokailua koululla mentiin matalan ja niin kapean paikan ohitse, että vene mahtui juuri ja juuri siitä. Sen väylän nimi on Papinväylä. Se on saanut niemensä siitä, että ennen vanhaan pappi kuljetettiin veneellä väylän läpi, kun hän oli menossa hautausmaalle, kinkereille tai ristiäisiin. Väylän tuntee helposti isosta valkoisesta kivestä.


Matkan varrella käytiin “Posti-Kalle” Kortesalmen luona ja hän kertoi vanhan ajan postin kuljetuksesta. Hän näytti törmällä olevan vanhan postiveneen, joka oli kolmas samanlainen. Sen on rakentanut Aukusti Kaarre vuonna 1944. Kyseinen vene teki viimeisen matkansa lokakuussa vuonna 1961. Postiveneessä oli joskus jopa 30 ihmistä, ja se veti perässään noin kahdeksan metriä pitkää rahtivenettä.


Ihmettelimme, että miten asuntovaunu voi kellua Välttämönselällä. Mutta kun ajoimme kohdetta lähemmäksi, niin huomasimme, että Johanssonithan siellä olivat nuotan vedossa. He olivat juuri lajittelemassa saalista. Lokitkin saivat osansa.


Ahosaareen on haudattu joskus ihmisiä. Putkivaarasta näkyi Putkivaaran koulu ja lipputanko. Nurminiemessä käytiin autiotalon vanhassa pirtissä, jossa oli vanhoja astioita, kenkiä ja muuta vanhaa tavaraa.


Lisäksi kävimme yksittäisillä retkillä useassa kodissa tekemässä ja oppimassa erilaisia taitoja.

Siime Sääskilahti opasti Aittolassa lampaan villan karstaamista ja sen jälkeen rukilla villalangan kehräämistä. Jokainen oppilas valmisti omaa lankaa. Sitten tehtiin mäntäkirnulla voita omatekoisten sämpylöiden päälle. Itse tehty viilikin maistui hyvälle.


Sotaveteraani Aukusti Pernu kävi koululla kertomassa taululle piirtäen Talvisodasta, Raatteentien taisteluiden vaiheista ja suuresta voitosta. Kotonaan Kultukassa hän opasti pärekorin tekemistä. Aluksi kiskottiin päreitä rantteella ja sitten tehtiin pärekoreja pirtissä.


Tuula ja Antti Pernu perehdyttivät naapurissa meitä kalaruokien laittamiseen. Ensin muutama oppilas kävi Antin kanssa kokemassa pyydykset. Perkauksen jälkeen Antin avustuksella kaloja savustuspönttöön ja Tuulan ohjauksessa oppilaat tekivät monella tavalla kalaruokia keittiössä.


Paikallisiin aiheisiin perehtymällä lapset tutustuvat oman kylän ja seudun paikalliskulttuuriin ja olosuhteisiin sekä juurtuvat omaan asuinympäristöönsä. Tämä on kulttuurisen kestävyyden kulmakivi.


Hannu Siitonen, opettaja





161 views

Recent Posts

See All

Comments


bottom of page