top of page

Kuriiri #21 (24.5.2023)

pasikalliokoski

Kesä on jo aivan kulman takana, mikä näkyy myös Kuriirin jutuissa ja sisällöissä.


Lehti #21 esittelee muun muassa suosituksi nousseen vihannesten kotikasvatuksen. Ulkokasvatuskausi alkaa Kuriirin korkeuksilla vasta kesäkuun puolella, mutta taimia esikasvattavilla on pitänyt kiirettä jo alkuvuodesta. Posiolainen Päivi Bimberg kylvi chilin siemenet kasvatusruukkuihin tammikuun lopulla. Maaliskuussa kylvövuorossa olivat tomaatit.


Yksi kesän merkki on jalkapallokausi, joka käynnistyi Ranualla huippuvilkkaana. Kolmen eri-ikäisille suunnatun jalkapallokerhon harjoituksiin kokoontui viime viikon tiistaina noin kuusikymmentä aktiivista tyttö- ja poikapelaajaa.


Posiolla terveyskeskuksen lääkäritilanne on kohentumassa kesän ajaksi. Coronaria on saanut taloon kolme uutta tulokasta hoitamaan lääkärin tehtäviä kesän ajaksi.


Monitoimitalo Kerkän yhteyteen muuttanut uusi kirjasto, Letto, on ollut nyt käytössä reilut puoli vuotta.

– Ranuan kirjasto on hyvissä voimissa. Olemme nyt asettuneet uusiin tiloihin. Luulisin että pääsemme kesäkuun alussa vakiintuneeseen tilanteeseen myös henkilökunnan osalta, arvioi kirjastotoimenjohtaja Vesa Sarajärvi.


HUOM! Tämän kesän ensimmäiset Ranuan Korttelirastit järjestetään nyt torstaina kello 17–19, Monkkari 2.0, Keskuskatu 11. Rasteja voi etsiä kävellen, juosten tai pyöräillen. Vähintään viisi rastia merkanneet osallistuvat arvontaan, jonka palkintona on sähköpyörä.


Eikä siinä vielä kaikki – lehdessä sekä sen verkkoversiossa on enemmänkin mielenkiintoisia juttuja.


Terveisin Pasi Kalliokoski

Päätoimittaja

Kuriiri, Ranuan ja Posion paikallislehti


ps. juttuvinkkien lisäksi voitte lähettää Kuriiriin julkaistavaksi sekä lukijoiden kuvia että kirjoituksia osoitteeseen toimitus@kuriirilehti.fi





Tilaa Kuriiri

Lehtitilaus

Kiitos tilauksestasi!
Tilaus on voimassa seuraavasta mahdollisesta numerosta, mikäli et ilmoittanut muuta tilauksen alkamisaikaa.

Mikäli haluat tehdä lahjatilauksen, olethan yhteydessä: tilaukset@kuriirilehti.fi

Jätä juttuvinkki

  • White Facebook Icon
  • Instagram
bottom of page