top of page

Poronlihat porisemaan

Updated: Nov 2, 2022

Kirjassa muistellaan kuinka rieskakin muuttuu jo Ranuan ja Posion välillä




Porosta valmistettuja perinneruokia on koottu juuri julkaistuun reseptikirjaan Perinneruokia porosta – Pororuokia ja tarinoita Itä-Lapin palkisilta.


Posiolla muisteltiin muun muassa tarinaa rieskasta: ”Posiolta kerrotaan, että esimerkiksi Ranualla tehtiin ohutta pehmeää rieskaa. Ranualta syntyisin oleva neitokainen muutti aikoinaan vaimoksi Posiolle ja huomasi, että samalla sanalla kutsuttu leipä voi olla hyvinkin erilainen.”

Ruokaoppaaseen on kerätty ja taltioitu perinneruokatietoutta sekä siihen liittyviä tarinoita Posion, Kemijärven, Sallan, Pelkosenniemen ja Savukosken alueelta.

Kirjan ohjeita seuraten kuka tahansa pystyy valmistamaan porosta ruokaa perinteisin reseptein ja kuka tietää, kenties noista resepteistä tuleekin jälleen vahvasti osa tätä aikaa.

Tekstit on koonnut haastatteluiden pohjalta Kati Savukoski. Etenkin koronan vuoksi haastateltavia oli vaikea löytää, eivätkä kaikki halunneet sen vuoksi tavata kasvokkain. Puhelimella Savukoski kuitenkin tavoitti myös posiolaisia muistelemaan reseptejä, jotka päätyivät opukseen saakka.

– Kun löysi yhden haastateltavan, hän tiesi kertoa aina jonkun toisen ja sitä kautta haastateltavia löytyi parhaiten. Kaisu Hirvoselta sain paljon kirjallisuutta poron historiaan ja ruokakulttuurin liittyen, hän kertoo.


Ruokaopas on osa Itä-Lapin kuntayhtymän perinneruokahanketta, joka päättyi maanantaina. Hakemus jatkohankkeesta on jo jätetty. Tarkoitus olisi keskittyä seuraavaksi kalaan ja riistaan.

– Luulen, että hankkeen mahdollinen jatko palvelisi Posiota paremmin, siellä kun monet tarinat tuntuvat liittyvän kalastukseen, erityisesti muikkuihin, Savukoski sanoo. Toiveissa on, että hankkeessa päästäisiin jatkamaan jo heti ensi vuonna.

Opasvihkosia on jaossa Posion kirjastolla rajoitettu erä. Reseptejä pääsee lukemaan myös sähköisesti PDF-muodossa, jotta ne ovat kaikkien halukkaiden saatavilla.

– Toivon, että ihmiset ottaisivat ruokaopuksen käteen ja oikeasti kokeilisi reseptejä. Esimerkiksi veri on raaka-aineena riittoisaa, edukasta ja melko helppo raaka-aine.

Savukoski toivoo, että vihkonen auttaisi ihmisiä muistamaan ja arvostamaan perinnetietoa.

– Nykyihminen elää ihan eri tavalla kuin vaikka 1940-luvulla syntyneet, jotka elivät ilman sähköä. Voi olla, että vielä tulee taas aika, jolloin jokaisen pitää oppia tulla toimeen vähemmällä, Savukoski sanoo.


9 views

Recent Posts

See All
bottom of page