top of page

Tammikuu on tarpeeton jahtiaika

Writer's picture: Kuriiri LehtiKuriiri Lehti

Ranualla pakkaspäivät nostivat keskiöön energiantarpeen hurjan nousun kaukolämpöalueella. Osa tarvittavasta energiasta tuotetaan yhä turvetta polttamalla.



Energiaa kuluu myös suksien päällä hirviä jahdatessa. Kuriiri kysyi ranualaisten ja posiolaisten mielipidettä tammikuun pyyntijakson tarpeellisuudesta ja samalla otettiin katsaus päätökseen tulleeseen hirvenmetsästyskauteen.


Teuvo Koivukankaan mukana päästiin myös Kärppien otteluun ja kuultiin, miten ahkeraan mies oikein kotipelejä kulkee Oulussa seuraamassa.



Posiolla valmistauduttiin remontoidun päiväkodin perjantaisiin avoimiin oviin, otettiin vastaan uusi diakoni ja saateltiin pastori eläkepäiville. Valkaman tulevaisuutta puitiin myös ja kysyimme hyvinvointialueelta, miten käy palveluille, kun tilat ensi vuonna siirtyvät taas kunnan vuokrattaviksi. Rötöstelijöitäkin pitäjässä on ollut liikkeellä.


p.s. Ranulla aloitti kevään mittaisen toimittajan pestinsä Vesa Mäkinen.


Kuuluuko sinun kylältä kummia tai kirvoittiko jokin mielipiteitä? Juttuvinkin tai yleisönosastomietteen voi jättää nettisivujen kautta tai pirauttaa 010 665 6434.

124 views

Recent Posts

See All

Tilaa Kuriiri

Lehtitilaus

Kiitos tilauksestasi!
Tilaus on voimassa seuraavasta mahdollisesta numerosta, mikäli et ilmoittanut muuta tilauksen alkamisaikaa.

Mikäli haluat tehdä lahjatilauksen, olethan yhteydessä: tilaukset@kuriirilehti.fi

Jätä juttuvinkki

  • White Facebook Icon
  • Instagram
bottom of page