top of page

Grilli varaslähdöllä vauhtiin

Updated: Nov 2, 2022

Ruokapitoinen sisältö on lehdessä tällä kertaa. Grilliannosten huuruun päästiin jälleen Ranualla kun Keskus-Grilli jo päiviä ennen avajaisia myi asiakkaille purilaisia luukkujen täydeltä. Apuna yrittäjä Heikki Kuuselalle oli avajaispäivänä oman työntekijän lisäksi myös kaksi ukrainalaista sotapakolaista.



Grillin ympärillä kuhisi kaikin puolin. Avajaisista muodostui myös mediatapahtuma kun Ylen Lapin radion toimittaja, kunnan tiedottaja ja Kuriirin toimittaja sattuivat yhtä aikaa paikalle jututtamaan tilauksia tekeviä grillikävijöitä


Jatkuvaa jonoa luukuille


Keskus-Grilli uuteen alkuunsa. Se palveli jo pitkin viime viikkoa hampurilaisnälkäisiä asiakkaita ennen perjantaina pidettyjä varsinaisia avajaisia. Harjoiteltu siis oli mutta silti tahtoi grilliannosten saantiaika asiakkailla venyä avajaispäivän tuoksinassa. Grillin sisällä työskentelivät hiki hatussa yrittäjä Heikki Kuusela, hänen jo vanhastaan pitkäaikainen työntekijänsä Vesa-Matti Uutela sekä juuri Ranualle asettumaan ehtineet ukrainalaiset pakolaiset Ina ja Natasha.




Kerroshampurilaista odotteli autoluukulla ranualainen Jouko Romakkaniemi. – 13 minuuttia on mennyt, hän katsoi kellostaan kun ei vielä annosta kuulunut. Valikoimaa hän oli katsastanut että samat ovat tuotteet kuin ennenkin. Hän kaipasi myös uutta tarjontaa kuten

kunnon pottumuusiannoksia.. Kunnasta käytiin jo myös palkitsemassa sekä uusi yrittäjä että alun perin grillitoiminnan Ranualla aloittaneet Irene ja Jouko Simontaival.


34 views

Recent Posts

See All
bottom of page